Kun keho kehottaa elämänmuutokseen

Tapasin tänä aamuna liikuntakeskuksen pukuhuoneessa hoitoalalle siirtymistä tekevän ammatinvaihtajan.  Mukava nainen oli tehnyt toistakymmentä vuotta työtä erilaisten yritysten myynti- ja asiakaspalvelussa.  Tuona aikana hänelle oli pikkuhiljaa vahvistunut, että työn sisältö ei riitä hänelle, että hän haluaa tehdä muutakin kuin vain paksuntaa firmojen omistajatahon lompakkoa.  Puhuimme pitkään asiakastyössä tapahtuvan kohtaamisen merkityksestä.  Miten intensiivinen suhde siinä hetkessä asiakkaaseen voi syntyäkään, mutta kaupan päätteeksi (tai vaikka kauppaa ei tulisikaan), suhde on pian ohi.  Nainen kertoi, miten hän oli alkanut miettiä asiakaskohtaamisen sisältöä, miltä se tuntui itselle ja mitä hän haluaisi oikeasti tehdä.  Hän kuvasi asiakaskohtaamisen intensiteettiä myös kehollisena kokemuksena.  Vuosien varrella, eri firmoissa työskennellessään hän oivalsi, että ei muistanut enää kohtaamisten jälkeen ihmisten kasvoja, sillä asiakaskohtaaminen oli alkanut menettää merkitystään.  Hän halusi jotakin muuta, olla jollakin tavalla enemmän hyödyksi, kohdata niin, että kerta ei jää ainoaksi, tehdä kokonaisvaltaisemmin hyvää.  Niinpä hän teki päätöksen kouluttautua sairaanhoitajaksi ja alkaa työskennellä vanhusten kanssa.

Olen tavannut edellisen naisen kaltaisia, myös miehiä, paljon viime vuosina erilaisten asiakaskohtaamiseen liittyvien projektien yhteydessä.  Iloisia ammatinvaihtajia tai vanhasta työstä rohkeasti tyhjän päälle heittäytyviä, hoitomaailmaan suunnistavia rohkelikkoja.  Aivan kuin heitä vaikuttaisi olevan yhä enemmän.  Olen jututtanut heistä monia ja useat ovat kertoneet, että ammatinvaihdokseen vaikuttivat eniten oma kutsumus, intohimo ja halu olla hyödyksi.  Kun olen kysynyt, mistä oivallus on tullut, he kertoivat sen kasvaneen pikkuhiljaa, mutta nopeimpia ovat olleet he, joiden keho on jollakin tavalla alkanut oireilla vanhassa, tyydyttämättömässä työssä.  Ihmiset olivat ymmärtäneet kehon viestit ja lopettaneet tekemästä sitä, missä eivät enää kokeneet olevansa riittävästi hyödyksi, mikä ei enää tuntunut merkitykselliseltä.

Hoitoalalla on paljon ihmisiä, jotka haluavat oikeasti auttaa, joilla on määrätön määrä hiljaista tietoa ja kokemusta – myös muusta kuin hoitotyöstä.  Moni alalle ’ulkopuolelta’ toisesta työstä tullut saattaa huomata sellaisia kehittämisen kohteita, joita alalla pitkäänkin ollut ei ole pistänyt – tai jaksanut pistää – merkille.  Näinä päivinä hoitoalalla kun on myös paljon heitä, jotka eivät työtä enää jaksaisi syystä tai toisesta tehdä.  Tai oikeastaan, useimmiten juuri siitä syystä, että esimerkiksi juuri keho oireilee…….

Mitä jos alkaisimme kuunnella enemmän oman kehon viestejä?  Mitä jos alkaisimme olla sille hyviä ja helliä, kehua ja kannustaa sitä, hyväksyä sen – kaikkine oikkuineen?  Mitä jos keho onkin se, joka tietää ennen kuin me itse, milloin on aika tehdä muutoksia omassa elämässä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *