Työn merkityksestä puhutaan paljon. Halutaan tehdä työtä, jolla on merkitystä. Tai sitten merkitsee vain, että työstä saa palkan. Jos ollaan ihan ääripäissä – joko työn tärkeys täyttää koko elämän tai työn sisältö on täysin mitäänsanomaton – voi olla huolissaan. Mutta suurimmalla osalla meistä on varmaan kokemuksia työn merkityksellisyysasteikon koko skaalalta.
Kun olemme kyselleet, mistä sote-alalla työn merkityksen kokemukset syntyvät, niin vastaus on: asiakkaista. Merkitystä syntyy sekä asiakkaan hoitamisesta että asiakkaan kohtaamisesta. Eli ei riitä, että asiakas saa tarvitsemansa avun ja hoitotoimet sujuvat. Lisäksi halutaan, että asiakkaan kanssa on aikaa pysähtyä, kuunnella, olla läsnä myös henkisesti ja kohdata ihminen.
Painetta sote-alalla työtätekeville syntyy, kun aikataulut ja budjettiraamit kirittävät työntekoa. Mikä on riittävästi, sopivasti, liikaa tai liian vähän? Vaikka työnantajalta raamit työnteolle tulevat, niin loppujen lopuksi kyse on jokaisen omista kokemuksista.
Erilaisten kokemusten kirjo työn merkityksellisyydestä, kiireestä ja työhyvinvoinnista on valtava. Ja jokainen kokemus on yhtä oikea ja oikeutettu. Mutta työn ja yhteistyön kehittämiseksi tarvittaisiin tapoja tehdä kokemukset näkyviksi. Miten me omassa työyhteisössämme koemme asiat yksilöinä ja yhdessä? Mihin olemme tyytyväisiä ja mitä haluaisimme muuttaa? Tämä haastaa meidät etsimään tapoja, miten arvioida ja mitata kokemuksia. Mittaaminenhan ei sinällään ole itsetarkoitus, mutta sen avulla voidaan tehdä näkyviksi nykytila ja kehityksen suunta. Vanha johtamisen totuushan on, että sitä saat mitä mittaat. Miten mitata työn merkityksellisyyttä ja tyytyväisyyttä siihen? Ja miten sen mittarin tuloksista saisi johtamisen ykkösprioriteetin?